Olenko muuttumassa nicaragualaiseksi?

Kävelin hiljattain ajatuksiini uppoutuneena kotiin johtavaa pientä polkua hätistellen samalla jaloissani pyöriviä naapurin kanoja. Olin jatkaa matkaa muina naisina, mutta pysähdyinkin hetken mielijohteesta havainnoimaan ympäröivää maisemaa: suuria naavaa roikkuvia puita, pieniä ja värikkäitä taloja, puutarhoista kurkistelevia kukkapensaita, omituisesti viheltäviä lintuja ja tietysti verannoilla loikoilevia koiria ja niitä jaloissa tepastelevia kanoja. Mieleeni tuli ajatus, että miltähän Matagalpa mahtaa näyttää pian kylään tulevasta suomalaisesta kaveristani, joka ei ole ennen ollut Lattareissa. Olenko oikeasti jo niin turtunut maisemaan tai muuttanut tapojani nicaragualaisiksi, etten enää kiinnitä ympäristöön huomiota? Onko täällä oikeasti edes niin erilaista kuin Suomessa? Päätin kirjata ylös omituisuudet ja ei-omituisuudet joihin olen tottunut - tai sitten en. Tässä siis tulee.

Ruoka
- Lounasravintolaan astuessani en enää kysy ruokalistaa tai edes haastattele tarjoilijaa päivän vaihtoehdoista. Olen oppinut, että he haluavat vain tietää otanko riisi-papu-tortilla-satsini kanalla vai lihalla.
- Hodarikiskalla tilaan tuosta vaan "veintisieten", sillä "trece" on nälkääni nähden liian pieni. Ei, kyseessä ei ole sämpylän väliin tulevan nakin pituus tai joku inside-juttu, vaan yksinkertaisesti hodarin hinta.
- EN ole edelleenkään oppinut syömään yhdellä kädellä nyppien tacoa, jonka päälle on roiskaistu kermaa ja chilkastiketta ilman, että käteni on kyynärpäitä myöten soossissa. En myöskään osaa sillä toisella kädellä samanaikaisesti hörppiä mehua solmuun sidotun muovipussin kulmasta ilman, että paitani on täynnä roiskeita.
- EN vieläkään halua syödä hedelmiä raakana suolan ja chilin kanssa.



Liikenne
- Bussilla matkustamisen jalo taito on täällä ollessani hioutunut, muttei ihan huippuunsa kuitenkaan. Osaan jo saapua puolituntia ennen lähtöä asemalle, mikäli halajan istumapaikkaa. Olen myös tottunut siihen, että vierustoverin sylissä saattaa olla elävä kana tai että puolentoista henkilön mentävällä penkillä istuu lisäkseni kaksi muuta matkustajaa.
- EN vieläkään ymmärrä, miksi kaikkien pitää seistä tukkimassa bussin käytävää samassa kohtaa tai miksi kukaan ei väistä, kun joku haluaa bussista ulos. On vain survouduttava takapuolten lomitse ja toivottava, etteivät kassi tai sandaalit jää jumiin ihmisten jalkoihin.
- Ehkä minut on saatu aivopestyä lukuisilla busseja koristavilla teksteillä, joissa vakuutetaan Jeesuksen suojelevan matkustajia. En ole enää pelosta kankeana, kun kuski ohittaa karjankuljetusrekan vuoristotien mutkassa. Sen sijaan EN halua liittyä nuorten miesten seuraan bussin katolle keikkumaan.
- Pickup-jeepin lavalla matkustaminen on jo rutiinia. Muista: huivi päähän, ettei hiukset mene takkuun ja toinen riepu suojaamaan suuta tarvittaessa pölypilveltä.

Tavat ja ihmiset
- Olen pikkuhiljaa oppinut, ettei tervehtiessä sanota suinkaan "hola" (=hei) vaan "adios" (=näkemiin). Liekö paikallinen tapa välttää suomalaistenkin kauhua small talkia. Voin myös huoletta unohtaa espanjan opettajan tiukat säännöt siitä, mitä tervehdystä käytetään mihinkin vuorokauden aikaan. Riittää kun sanoo "buenas".
- EN vieläkään kykene kävelemään kadulla ryömimisnopeudella, vaan yritän tuskastuneena puikkelehtia kaikessa rauhassa lonnivien ihmisten lomitse. "Olen Suomesta, minulla on aina kiire!"
- Riippuu täysin mielialasta ja päivästä, onnistunko ummistamaan korvani miehiltä, jotka supsuttavat "kohteliaisuuksia" (chela, muñequita, bonita) kävellessäni ohi tai sitten haluavat häikäistä kielitaidollaan (Goodbye!).
- EN pysty käsittämään roskaamiskulttuuria: miksi muovipullot pitää heittää bussin ikkunasta tien pientareelle tai kauppaostokset pakata kymmeneen muovipussiin?

Äänet ja hajut
- Se kukkojen kieunta... Kai olen siihen jollain tasolla tottunut, kun en herää joka aamu puoliviideltä. Mutta miksi ne kiekuvat myös päivällä, illalla ja yöllä?
- Entä sitten muut linnut? Tätä ei edes pysty kuvailemaan, mutta voisin vaikka vannoa, että tämä ei ole normaalia. Eihän ne edes kuulosta eläimiltä! Puissa lymyävät kuoriaisetkin pitävät voimakasta, ohi kiitävää mopoa muistuttavaa ääntä.
- Koirat koirat...haukku ei tee haavaa, mutta miksi niiden pitää hoitaa välien selvittelynsä yöllä? En myöskään ymmärrä paikallista tapaa pitää "vahtikoiraa" joka kodissa. Ne kun haukkuvat jokaiselle rasahdukselle pihapiirissä tai sen läheisyydessä. Tokkopa isäntäväki enää edes reagoi niiden ääntelyyn.
- Radio/kaiutin-autot: on itsestäänselvää, että keskustellessani kaverini kanssa kadulla, puhe täytyy välillä keskeyttää. Ohi ajaa nimittäin auto, jonka lavalla olevista suurista kaiuttimista tulee joko mainoksia tai kuolinilmoituksia.
- Jäätelönmyyjää ei tarvitse koskaan etsiä: kellojen kilinä soi korvissa jatkuvasti.

Jaa... tulihan tässä näköjään aika paljon kaikenlaista ja paljon on tietysti sellaista, joka ei nyt juuri tule mieleen. Mutta kyllä se on vaan niin, että tämä on Nicaragua - and I'm lovin' it!