Hijos de Sandino y del Dios - Ajatuksia nicaragualaisten puheenaiheista

"Kuinka monta päivää olette enimmillään olleet peseytymättä?" vieressäni istuva lakimies kysyi avolava-auton lavalla matkatessamme maaseudulle tässä taannoin. Muut lavalla olijat, minä, Movimiento Comunalin työntekijä ja läheisessä kylässä asuva mies, vastasimme yhdessä hieman kysymystä ihmetellen, että ehkä päivän tai kaksi. "Minä olen kerran ollut peseytymättä 45 päivää putkeen", lakimies jatkoi. Ahaa, nyt tiesin jo mihin keskustelu oli menossa. Lakimies jatkoikin sitten kertomalla kokemuksistaan sisällisodasta, sientä kasvavista sormista ja varpaista, pitkästä takkutukasta ja parrasta. Muut nicat lavalla yhtyivät sitten keskusteluun kertomalla sukulaistensa kidutuksista ja katoamisista. Hetken päästä keskustelu siirtyikin sitten taas siihen, miten kuivaa tänä vuonna on ollut.

****

Juttelin bussissa ikäiseni naisen kanssa matkalla pääkaupunkiin. Hän kertoi pitävänsä levykauppaa Matagalpassa ja pian jo tarjosikin yhteystietojaan ja kutsui kylään. Hän kysyi sitten, onko minulla lapsia, johon vastasin kieltävästi. Hän kertoi olevansa kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti, mies oli kuollut vuosi sitten onnettomuudessa. Esitin valitteluni ja totesin, että elämä on varmasti rankkaa kolmen lapsen kanssa (joista nuorin on vasta 7 kuukauden ikäinen). Hän hymähti siihen, että niin on, mutta täytyy ottaa vastaan se, minkä Jumala antaa. Ja Jumalan armon myötä elämästä selviää päivä kerrallaan. Täytyy vain pyytää Häneltä apua.

***

Politiikka. Siihen törmää katukuvassa, joka kulmalla liehuvissa sandinistipuolueen lipuissa, mustalla ja punaisella maalatuissa katupylväissä ja lukuisissa vallankumousta ylistävissä seinäkirjoituksissa. Viime lauantaina paikallinen nuorimies tuli baarissa juttelemaan. Heti pakollisen "mistä olet kotoisin" -kysymyksen jälkeen ei kuitenkaan tullut "mitä teet täällä, pidätkö Nicaraguasta, onko poikaystävää", vaan tiedustelu Suomen poliittisesta ilmapiiristä. Siis mitä? Kundi jatkoi sitten vuolaalla puheella sandinismista ja vallankumouksesta, "Somos hijos de la revolución"! Kyseessä ei ehkä sitenkään ollut omituisin iskuyritys, johon olen törmännyt, vaan puhdas poliittinen paatos. Keskustelu tuntuukin täällä kääntyvän hyvin helposti päivittäisistä asioista politiikkaan. Hallituksen puolesta ja sitä vastaan. Isäntäperheeni rouvan mukaan maata vaivaa korruptio ja maaseudun kehityksen ja muiden sosiaalisten uudistusten sijaan valtion varat valuvat aivan muualle. Mutta lopulta rouva kuitenkin kehui Nicaraguaa Keski-Amerikan turvallisimmaksi maaksi ja peruskoulutason koulutusta Yhdysvaltoja laadukkaammaksi. On siinä vasta maahan saapuneella chelalla (gringalla) ihmettelemistä, Suomessa kun ihmisiä tuntuu kiinnostavan politiikka vain, jos on kyse pääministerin lautakasaskandaalista tai ulkoministerin tekstareista.

Uskonto. Hyppäsin taksiin Tyynenmeren rannikolla paikallisessa lomakohteessa. Kuskina oli nuori kaveri, joka kuunteli menevää poppia radiosta ja flirttaili ohikulkeville tytöille. Kundi otti kyytiin kaverinsa ja pojat alkoivat jutella keskenään. Tytöistä varmaan, ajattelin ensin. Höristin korviani: "...me ollaan siis kaikki samanarvoisia, kaikki me ollaan syntisiä. Ja me sorrutaan tekemään syntiä aina uudelleen ja uudelleen. On käytävä kirkossa...". Hetken kuluttua huomasin, että myös "menevä poppi" olikin uskonnollissävytteistä ja siinä laulettiin Juamlan armosta. Uskonto näkyykin Nicaraguassa joka paikassa. Vierustoveri bussissa tekee ristinmerkin ohituksen jälkeen. Itse bussi on päällystetty Jeesusta esittävillä tarroilla ja uskonnollisilla teksteillä. Kerjäläinen toivottaa Jumalan siunausta lantin saadessaan. Uskonto näkyy valitettavasti myös kielteisenä naisten asemassa: sitä käytetään mm. perusteena pitää naiset perinteisessä asemassaan sekä kieltää abortti kaikissa tilanteissa.