Retkiä maaseudulle

Kansalaisten vaikuttaminen ja ruokaturva –hanke tarkoittaa matkustamista Matagalpan läheiselle maaseudulle välillä montakin kertaa viikossa. Käymme esimerkiksi kokoustamassa hyödynsaajien kanssa tai katsomassa, miten viljelykset tai kotieläimet voivat. Olenpa käyttänyt yhden kuuman sunnuntai-iltapäivän neuvolatätinä toimimiseen, kun erään kylän lapset punnittiin ja mitattiin.

Matka taittuu yleensä Movimienton maasturilla, jonka avolavalla maaseudun maisemat tulevat tutuiksi. Kuoppaisella tiellä 10-15 km matka kukkuloiden toiselle puolelle kestää lähes tunnin, jonka tuloksena olemme pölyn peittämät ja tukka on tuivertunut takuille. Matkustaminen maasturilla on kuitenkin luksusta siihen verrattuna, että toisinaan suuntaan kyliin omin päin bussilla. Täpötäydessä bussissa on ehkä 50 astetta lämmintä ja istumapaikan saaminen on harvinaista. Vierustoverina saattaa olla yhtähyvin eläviä kukkoja tai vauvaansa imettävä nainen. Ihmiset ovat survoutuneet niin tiukkaan nippuun, että on suoranainen ihme kuinka aina bussin pysähtyessä jokunen matkustaja pääsee kuin pääseekin hyppäämään ulos. Bussin katolla matkustavilla on tässä suhteessa helpompaa.

Joka tapauksessa perille saavuttuamme ei ole aikaa lepäillä, vaan ryhdymme heti valmistelemaan kokoustilan osallistujia varten: ikkunat auki, hämähäkin seitit pois. Projektin johtoryhmän kokous pidetään Guadalupe Abajon casa comunalissa, joka on tarkoitettu asukkaiden yhteiseen käyttöön. Muita kokouksia pidetään kylien asukkaiden pihapiirissä tai missä milloinkin. On aivan käsittämätöntä, miten energisesti Movimienton työntekijät fasilitoivat kokouksia uuvuttavasta matkasta ja helteestä välittämättä. Jos ihmiset näyttävät väsyneiltä, välissä pidetään pieni ”dinamica”, jotta porukkaan saataisiin liikettä. Palopuheet organisoitumisen tärkeydestä omien asioiden ajamiseksi pidetään kaikella ponnella ja innolla. Minulle langennut tehtävä, nimilistan kerääminen, on myös ponnistus sinänsä: kaikkien koko nimet kirjoitetaan listaan, samanvärisellä kynällä ja samalla käsialalla, jonka lisäksi listaan tulee henkilötunnus ja osallistujan allekirjoitus. Kuulostaa helpolta, mutta toisinaan vähintäänkin omituiset nicaragualaiset nimet (Visitación, Nolbia, Argeminio, Bismarck, Beku, Olmango, Milady...) kuiskattuna ja mutisten lausuttuna ovat kaikkea muuta kuin helppoja kirjata ylös. Sitten joka toiselta puuttuu henkilökortti eivätkä kaikki osaa kirjoittaa nimeään kuittausta varten.

Tunnelma kokouksissa lähentelee toisinaan suomalaisen näkökulmasta katsottuna kaaosta: koirat haukkuvat ja juoksevat jaloissa, lapset leikkivät ja kirkuvat, pihapiirin possut, kukot ja hevoset röhkivät, kiekuvat ja hirnuvat taustalla. Johtoryhmän kokouksissa on astetta muita virallisempi tunnelma ja osallistujat ovat asiaansa paneutuneita. Silti hartauden saattaa keskeyttää välillä vaikkapa vauvan rääkäisy, joka tosin hiljennetään nopeasti rintaruokinnalla, tai ohi menevän bussin äänekkäät tööttäykset ja törähdykset. Seitsemänkymppiset miehet ilme vakavana kirjaamassa muistiinpanoja räikeän pinkkiin barbievihkoon ovat myös oma näkynsä. Välillä kukaan ei tosin kirjoita ylös mitään, ja onkin suoranainen ihme, miten kaikki (ainakin suurin piirtein) aina tulevat oikeaan aikaan paikalle seuraavana kokoukseen. Asioista saadaan sovittua ja ihmiset palaavat tyytyväisenä askareisiinsa. Me puolestamme hyppäämme taas maasturiin ja mietimme jo Matagalpan päällystettyjä katuja ja kotona odottavaa lämmintä suihkua.